Ponityttö maailmalla

Nasun tyylinäyte syksyltä, samanlaista oli viime viikolla kiiman takia.
Naku-Nasu
Tyytyväinen kisaheppa ja -hoitaja.
Epun debyytti kisakentille.
Nasu ja Roosa.
Pikku-Eppu kolme kesäisenä.
Pikku-Nasu kolmen vanhana, ensimmäisen maastoretken jälkeen!

Impparia, kiimoja, irronneita kenkiä ja tulevia kisoja (29.3.)

 

Hevoseton mies (nainen) on huoleton mies (nainen). Näinhän se on, mutta hevoseton on myös onneton! Viime viikko meni hoitaessa Epun takajalan impparia ja etsiskellessä Epun irronnutta kenkää tarhan liejuista sekä keskustellessa kiimaisen Nasun kanssa yhteistyön merkityksestä ratsastuksessa. Toisin sanoen ei mikään mielialaa nostattava viikko.

Tällä viikolla taas Eppu sai antibiootti- ja kipulääkekuurin, koska imppari ei laskenut tukihoidolla. Antibiootti alkaa selvästi puremaan, jalan turvotus on jo huomattavasti laskenut! Haittavaikutuksena sairastelusta mainittakoon, että nuori tamma viihtyy taluttaessa paremmin ilmassa kuin maan pinnalla... Nasu puolestaan on kunnostautunut ratsun urallaan ja on kuluneen viikon aikana tehnyt joka ikisen laukannoston ilman hepulipukkisarjaa ja hypännyt mukisematta pieniä esteitä. Jopa niin mallikkaasti, että tohkeissani ilmoitin sen viikon päähän kisoihin! Sama korkeus, sama paikka kuin Epun kisadebyytti, toivottavasti menee yhtä mallikkaasti. Ainakaan kiiman ei pitäisi sattua samalle viikonlopulle...

Kaiken kukkuraksi keritsin molemmat tammat, eli hyvästi karvan lähtö x) Ja tammat seisoivat kuin tatit, vaikka ensimmäistä kertaa huristi klipperi ympäri kehoa, ylpeä omistaja!

- Oona, Naku-Nasu & Naku-Eppu

 

Nelivuotiaan debyytti kisaradoille (9.3.)

 

Nelivuotiaan omistaminen on jännittävää. Yleisesti nuoren hevosen omistaminen on jännittävää. Ensimmäinen pesupaikalle meno, ensimmäinen lastaus, ensimmäiset näyttelyt, ensimmäinen kengitys, ensimmäiset ratsastuskerrat, ensimmäinen metsäretki, ensimmäiset esteet, ensimmäiset kisat. Kaiken saat tehdä ensimmäistä kertaa ja nuoren reaktiot voivat olla hyvinkin mielenkiintoisia ja omaperäisiä...

Viime viikonloppuna sain debytoida Epun kisakentille. Pienet seurakisat lähimaneesilla, vain 10 minuutin ajomatkan päästä kotitallilta ja korkeutta esteillä 60 cm, luonnollisesti arvostelulla A.0.0. Täydellistä, pienen hevosen ei tarvitse stressata kuljetusta kauaa, esteet sopivan pieniä ja arvostelu napakymppi! Koppiin mentiin ja kopista tultiin mallikelpoisella suorituksella, kisapaikalla kopissa odottelu tuntui olevan stressaavaa. Huudeltiin ja kuopsuteltiin, mutta rauhoituttiin lopulta syömään Roosan seurassa.

Rata oli nuorelle hevoselle juuri sopiva, 7 estettä pitkillä lähestymisillä ilman sarjaa. Harjoituksissa olemme hypänneet 80-90 cm rataa, joten 60 cm pitäisi olla helppo nakki, jos vain keskittymiskyky riittää hevosella. Verryttely tapahtui ryhmissä maneesissa, eikä se sujunut ihan niin kuin Strömssössä. Eppua taisi jännittää muut hevoset ja maneesin laita tuntui olevan ainoa turvallinen paikka! Pari hyvää hyppyä saatiin ja jätin verryttelyn siihen. Tässä vaiheessa taisin itse jännittää enemmän kuin missään muissa kisoissa yhteensä :D

Tuli meidän vuoro, ensimmäinen este on oikeassa kierroksessa lähestyttävä okseri. Epulle oikean laukan nostaminen on vielä hieman vaikeaa, joten päätin aloittaa ravissa. Hienosti yli ja jatkettiin laukassa koko rata läpi, rauhallisesti ja ilman minkäänlaisia hermostumisen merkkejä! Ei pöllöilyä, ei maneesin katsomon tai kahvion tuijottelua.Tuloksena siis puhdas rata ja punavalkoinen ruusuke Epun ekasta kilpailuista! Hyvä Eppu!

Eppu taisi tallilla kertoa Nasulle, kuinka hienon ruusukkeen se oli saanut, koska kiukkupussi-Nasu käyttäytyi kuin enkeli ratsastuksessa kotitallilla. Roosa ratsasti Nasulla (taisin olla vielä itse niin euforiassa) ja hyppäsi pari kertaa pientä estettä. Hienosti meni, tosin vielä tarvitaan paljon liikuntaa ja kuntoa, että voidaan mennä hyppäämään rataa.

Molemmat nuoret siis hienoja viime viikonloppuna, ylpeä omistaja kiittää ja kuittaa!

- Oona, Nasu & Eppu (ja reipas kisahoitaja ja ratsastaja Roosa-sisko sekä yleismies ja henkinen tuki Kappu)

 

 

Hei kaikki Rannikon Ratsastajat! (28.2.)

 

Nettisivujen piristykseksi tällainen blokimainen kirjoitelma lähtee käyntiin nyt! Olen siis Oona, lähtöisin Kalajoelta ja tarpeeksi vanha tuntemaan oloni lähes aikuiseksi. Rannikon Ratsastajissa olen ollut koko pienen ikäni, enkä seuraa hevin vaihda, niin mukava porukka meillä on. Niin kuin sivuston nimikin kertoo, olen lähes ikuinen ponityttö, joka läksi noin kolme vuotta sitten isolle kirkolle (Helsinkiin, juntisti Hesaan, coolisti Stadiin) opintojen perässä. Tarkoituksena olisi reilun kolmen vuoden päästä valmistua ehkäpä joka tytön unelma-ammattiin, eläinlääkäriksi.

Hevosia minulla on täällä etelässä kaksi. Kaksi hyvin erilaista 4-vuotiasta tammaa, Nasu ja Eppu. Kuten hevoshommissa yleensäkin, nuoret ja vilkkaat lapset aiheuttavat välistä hieman pään vaivaa ja harmaita hiuksia. Mutta kukapa tätä tekisi, jos ei oikeasti tykkäisi tästä. Eppu on jo kunnostautunut esteillä, pientä radan poikasta olemme hypänneet. Nasulla vasta rataharjoitukset ovat edessä marraskuun loukkaantumisen takia. Kuntoutus on lähtenyt kuitenkin hyvin käyntiin ja normaaliin liikuntaan ollaan tuota pikaa palaamassa. Tarkoituksena olisi hypätä vintiöillä tänä vuonna Noviisisarjaa ja syksyllä käväistä laatuarvostelussa. Mutta kuten sanottu, vannomatta paras!

Tarkoituksena on kertoa täällä etelän kuulumiset ja lapsien edistymiset, hevosen omistajan huolia ja murheita sekä jakaa onnistumisen tunteita! Terkkuja sinne Pohojanmaalle!

 

- Oona, Nasu & Eppu